Tekstiä lukeville aikuisille viestimme on, että muistetaanhan kuunnella - ja ennenkaikkea kuulla lasten ja nuorten ääni.
"En ole enää se sama tyttö, joka lähti 2016 syksyllä seiskaluokalle tietämättä mitä seuraavat kolme vuotta tuovat tullessaan. Syysloman jälkeen kaikki ei ollut kunnossa. Joulun alla kaikki paheni. Helmikuussa 2017 se kaikki räjähti mikään ei ollut enää entisensä. Opiskelin äitin kanssa kotona loppu kevään. Itkin melkein joka ilta että haluan muiden kanssa tavallisille tunneille ilman päänsärkyä ja kauheaa yskää mutta se ei ollut mahdollista.
Syksyllä 2017 aloitin 8 luokan nettiperuskoulussa. Jossa opiskelu oli ihan eri asia kun mihin olin tottunut ennen koulussa. Kurssit piti suorittaa johonkin päivään mennessä ja ac tunneille piti mennä tietyyn kellon aikaan. Samaan aikaan kävin koululla muutamia tunteja viikossa kavereiden kanssa. Kaikki tuntui silti raskaalta ja vaikealta. Netissä opiskelu oli ihan outoa ja piti löytää se oma tyyli oppia asiat kun opetusta ei ollut kovin paljon. Keväällä asiat alkoivat sujua mutta samaan aikaan mikään ei sujunut. Pääsin 8 luokan läpi ihan hyvillä arvosanoilla.
Syksyllä 2018 aloitin ison uurastuksen jotta saan kevällä päätötodistuksen. ****n vaikean vuoden jälkeen sain päätötodistuksen. Monessa kohtaa vuotta usko alkoi loppumaan että tuleeko tästä nyt yhtään mitään ja ehdinkö saada kaiken ajoissa valmiiksi. Koska mikään ei ole koskaan helppoa kouluhommien lisäksi kamppailin ahdistuksen kanssa. Kävin tunneilla mutta päähän jäi vain se että taas tuli hitosti tekemistä ei tästä tuu mitään. Tein hommia mutta lisää kertyi koko ajan. Monesti kun "koulupäivän" jälkeen suljin koneen ei mistään tullut mitään kun mietin vain että mitä huomenna pitää tehä ja mitä kaikkea on tekemättä. Käytin samaa konetta myös vapaa-ajalla ja pelkkä koneen avaaminen sai kaikki tekemättömät asiat takaisin mieleen. Koko vuoden jopa lomilla jossain takaraivossani jyskytti ajatus niistä tekemättömistä koulutehtävistä. Toukokuun 10 päivä noin 18.30 sain palautettua viimeisen kurssin ja olin saanut tehtyä kaiken sen mikä huhtikuussa tuntui mahdottomalta. Nyt olen suorittanut ysi luokan ja peruskoulun. Kirjoittaessa en säästynyt kyyneleiltä kun mietin viimeistä kolmea vuotta ja sen tapahtumia.
Joku kysyi multa että miks et oo julkaissut mitään kun päästiin ysiltä ja peruskoulusta?. Siksi en ole koska en halunnut julkaista semmosta yli iloista julkaisua. Tietenkin olen iloinen että se vihdoin loppu mutta en voi väittää että viimeiset kolme vuotta olisivat olleet helppoja ja mukavia. Olen kasvanut näiden kolmen vuoden aikana ja olen oppinut pitämään itestäni huolta uudella tavalla. Olen saanut muutaman uuden ystävän jotka ovat kokeneet jotain samaa kanssani. Joskus toivoin että joku muukin saisi kokea tämän kivun mutta nykyään ajattelen ettei kukaan ansaitse tälläistä en edes minä.
Viimeisen kolmen vuoden aikana olen ehkä käynyt puoli vuotta tavallista koulua niin että olen saanut kunnon opetusta ja olen voinut viettää kaikki välkät luokka kavereiden kanssa ja tietäen kaikista tapahtumista ajoissa. Loput reilu kaksi vuotta olen opiskellut eritavalla kuin muut esim. kotona äidin opetuksessa tai nettiperuskoulussa yksin opiskellen suurimman osan ajasta. Viimeiset kaksi vuotta opiskelin käytännössä kaikki lukuaineet nettiperuskoulussa kotona. Kun kerroin että opiskelen netissä monet ajattelivat ja sanoivat että se on varmasti helppoa mutta se on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Niinä harvoina päivinä kun kävin koululla olin siellä enintään neljä tuntia ja lähdin takaisin kotiin vaikka muut jäivät vielä sinne. Muista erossa oleminen oli ehkä se kaikista hankalin asia.
Voin vain kiitää perhettä, sukulaisia ja kavereita jotka ymmärsivät miten hankalaa tämä on minulle kaikin tavoin. Ilman sitä tukemista ja kannustusta en olisi nyt päässyt ysiltä ja peruskoulusta. Kiitos kaikille ❤🙈"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti